#32 Surua, huolta ja epätietoisuutta

R.I.P. LEMPEÄ JÄTTI WALTER III 21.4.1995-26.8.2013

Primuksen sivuilla luki tänään se, mitä monet on pelänny jo jonkin aikaa. Meijän tallin yks luottohepoista, vasta 18v Walter lopetettiin tänään pitkään jatkuneiden jalkavaivojen takia. Waltsu ei ollu mulle mikään erityisen tärkeä, en sillä ikinä päässyt menemään vaikka kovasti toivoinkin, mutta tunnen monia joiden sydämen se sulatti täysin. Voimia kaikille Walterin kanssa läheisempiä olleille, etenkin pitkäaikaiselle hoitajalle Vilmalle, voin vaan kuvitella sun tuskaas..</3

Syy mks mä ite otin tän asian esille, vaikka Walter ei mulle niin läheinen ollutkaan on aika yksinkertainen. Emmy. Väkisinkin alkaa ajatella asioita, kun tallilta lopetetaan paljon nuorempia ja sellaisia hevosia, joiden eteen varmasti nähdään kaikki mahdollinen vaiva, että ne kuntoutuisivat. Vähän aikaa sitten lopetettiin nuori ruuna Mikki, myöskin jalkavaivojen takia. Mun elämän tärkein hevonen nyt vaan sattuu olemaan Emmy, tallin vanhin hevonen, jolla on myös ollut lähiaikoina jalkaongelmia. Nyt se on onnistunut saamaan jalkaansa haavan, jota ontui rajusti alkuviikosta. Koko viime viikon se seisoi karsinassaan lepuuttaen jalkaansa, ja kävin sitä vihdoin kiireiltäni sunnuntaina katsomassa. Se vaikutti jotenkin niin vanhalta ja sairaalta seistessään päätä roikottaen karsinassaan..

Tän hevosen kanssa mä oon kokenu elämäni parhaat hetket. 47 tuntia selässä, enkä vaihtais sekuntiakaan pois. Ties missä mä olisin ilman tätä hevosta, se on vaikuttanu muhun niin paljon muullakin tavalla kun vaan opettanu ratsastuksessa. Yksinkertasesti sen kanssa ei voi olla surullinen, se on osannu lohduttaa ilman sanoja ihan vaa laittamalla pään syliin ja puhaltamalla kevyesti mahaan. Mä en käsitä mitä mä tuun tekemään, sitten kun Primuksen sivuilla lukee Emmy in memoriam. Mä tiedän, että jokainen päivä on uus lahja, mä tiiän et oon etuoikeutettu että saan viettää taas yhen päivän tän hevosen kanssa.

Mä oon eläny epätietoisuudessa jo melkeen vuoden. Välillä Emmy ei oo ees saanu laukata tunnilla, kun sen jalat on ollu niin kipeät. Seuraavalla viikolla se on liitänyt mun kanssa esteiden yli samalla tarmolla kuin aina, ei tietoakaan mistään 20 vuodesta painamassa sen selkää. Mä en voi koskaan tietää, millon mua viisaammat päättää että nyt on sen aika lähteä. Mä en voi koskaan tietää, millon se ei enää oo mua vastassa kun tuun tallille. Siks mä haluun elää päivä kerrallaan.

Tässä on meijän 2 vuotisen yhteistaipaleen parhaita paloja. Siellä täällä on myös vanhempia kuvia, mutta ensimmäisen vuoden ajalta kuvia on tosi vähän. Tässä näkee mitä kaikkea oon saanu sen kanssa kokea, ja ainakin toivon että mun järjettömän rakkauden tota hevosta kohtaan huomaa. Mä niin toivon että noita hetkiä tulee vielä paljonpaljon lisää<3

En uskonu satuihin ennen ku sä sekotit mun pääni

En enkeleihin ennen ku sä tulit mun elämääni<3