ensinnäkin pahoittelut jääneestä postailusta... ei sillä etteikö mulla ois innostusta, en vaan ehdi postata kaikkien kokeiden ja esitelmien takia. nytkin pitäisi olla lukemassa historiaa, mutta päätin tulla kirjoittelemaan :D
eli siis mulla on jäänyt 2 estetuntipostausta väliin, kirjotan nyt siitä 5.3. tunnista. niinkuin arvelinkin, jatkettiin samoilla hepoilla ja mulla oli siis emmy. tamma oli edellisellä alkeistunnilla, ennenkuin mä hyppäsin selkään.
tehtiin aika nopee alkuverkka, koska alettiin hyppäämään rataa. verkattiin aluks käynnissä tehden pysähdyksiä + tarmokkaita liikkeellelähtöjä ja ympyröitä/voltteja. emmy tuntu vähän tynnyrille, ei oikeen totellu pohkeita. mä käytin paljon aikaa pysähdyksiin ja siihen että emmy lähtee heti pysähdyksestä pohkeesta eteenpäin. käytin esteraippaa tarvittaessa omaan jalkaani, joka sai emmyn jo vähän varuilleen ja menemään reippaammin. kulmissa tein asetuksen ja taivutuksen, samoin kuin volteilla. emmyä sai kyllä vähän potkia eteenpäin, ja asetuskin oli aika vaikea saada läpi. ravissa oli sama juttu, sain laittaa emmyä aika paljon eteen, mitä mun ei oo ennen juuri tarvinnu tehä :0

sit alettiin tulla tollasta rataa. hypättiin noi kaikki ensin yksitellen, ravilähestymisellä. mun piti olla tarkkana et ravi pysy tarpeeks aktiivisena ennen estettä. yritin nyt ratsastaa paremmat tiet, ja siinä onnistuttiin mun mielestä ihan hyvin. heti kun emmy näki esteen, se nosti laukan, mut ei se mua haitannu :D
esteen jälkeen piti jatkaa laukkaa, tässä sain sitten ratsastaa taas kunnolla eteen. maiju oli kokoajan vaan että "reippaammin, reippaammin !" lopulta saatiin maijunkin mielestä tarpeeks reipas laukka, ja alettiin mennä koko rataa. mä jouduin tulemaan ekana :S saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta mä en vaan tykkää tulla ekana, vaan kattoo eka edellisen suoritus ja sitten vasta mennä :D
yritin tehä tosta piirroksesta niin selkeen ku osasin, ja noi tiet on aina sen seuraavan esteen värisiä, jos tajuutte :D
tältä punakeltaselta ristikolta siis alotettiin, tultiin muistaakseeni ravilähestymisellä. emmy on niin ihana kun se näkee esteen, nostaa laukan ja hyppää kunnon ponnulla<3
sit jatkettiin seuraavalle esteelle, ja emmy alko vähän jo rynniä. mua ei kuitenkaan haitannu vaikka se hyppi aika kaukaa, se oli vaan niin mageen tuntusta<3 emmyki tais tykätä :D
keskityin nimenomaan ratsastamaan hyvät tiet ja ylläpitämään aktiivista laukkaa. radalla emmy kylläkin intoili sen verran ettei laukassa ollut juuri ongelmia. ainoastaan silloin kun oli pidempi pätkä seuraavalle esteelle, piti välillä muistuttaa emmyä reippaudesta. radan jälkeen saatiin maijulta palautteeks että rata meni "superhyvin", ja että tiet oli tosi hyvät (: olin niiiiin tyytyväinen, tavoite oli saavutettu<3 ainoa krittiikki oli, että voisin istua vielä esteiden välissäkin kevyemmässä istunnassa.
| rakkain hevonen<3 |
täytyy vielä sanoa, että susanna putos veliltä meijän tunnin aikana kaks kertaa :D toisella kerralla veliltä lähti suitset päästä ja ne jäi martingaalista roikkumaan sen jalkoihin. raukka parka sitten pelkäs niitä ja juoksi seitsemässä minuutissa itsensä aikalailla henkihieveriin... emmykin vähän säpsyili sitä ja singahti pari kertaa. en kyllä ollut tippumassa mihinkään, mutta oli aika pelottavaa :0
jokatapauksessa tunnista jäi tosi kiva fiilis (: emmy vaan on ihanin, koen aina onnistumisen tunteet sen selässä<3
♥: juulia

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti